Paleokauppa: ensin pohja kuntoon, sitten kasvuun.
Yhteistyön piti alkaa mainoskampanjoista. Ensimmäisessä palaverissa huomattiin, että kasvua rajoitti verkkokauppa itse. Rakensimme uuden Shopify-kaupan ja hakukoneoptimoinnin pohjan. Kuusi kuukautta myöhemmin kuukausimyynti oli yli kymmenkertaistunut.
Verkkokaupan kuukausimyynti
Kuusi kuukautta lanseerauksestaOrgaanista vierailijaa kuukaudessa
Ennen uudistusta noin 30Seurattu kasvujakso
Uuden kaupan lanseerauksestaEnnen mainontaa piti korjata verkkokauppa.
Paleokauppa toimi vanhalla verkkokauppa-alustalla, joka osoittautui kasvun pullonkaulaksi. Alustasta ei saanut kunnollisia raportteja ulos, joten myyntiä ja markkinointia oli vaikea kehittää datan pohjalta. Hallinta oli kankeaa ja raskas alusta hidasti sivustoa selvästi. Orgaanista liikennettä oli noin 30 vierailijaa kuukaudessa.
Tarkoitus oli alkujaan suunnitella mainoskampanjoita, mutta ensimmäisen palaverin aikana kävi selväksi, että ennen mainontaa on ratkaistava perusongelma. Mainosrahoja olisi muuten pumpattu rajoittavalle pohjalle, joka ei olisi pystynyt hyödyntämään tuloksia.
Uusi pohja avasi näkyvyyttä.
Orgaanisia vierailijoita kuukaudessa, noin. Hakukoneoptimointi sisällytettiin uuden kaupan rakentamiseen.
Mainoskampanjan sijaan uusi verkkokauppa.
Ensimmäinen investointi kohdistettiin alustaan, raportointiin ja hakukonenäkyvyyteen. Asiakas osallistui markkinointiin omalla sosiaalisen median tekemisellään.
Diagnoosi ennen reseptiä
Aloituspalaverissa havaittiin, että suunnitellut mainoskampanjat eivät ratkaisisi varsinaista ongelmaa. Vanha alusta esti kasvun riippumatta siitä, kuinka paljon liikennettä ulkopuolelta tuotaisiin, joten päätimme käyttää alkubudjetin verkkokaupan uudistamiseen.
Uusi verkkokauppa Shopifyllä
Rakensimme verkkokaupan kokonaan uudelta pohjalta Shopifylle. Hallinta nopeutui, raportit alkoivat tuottaa käyttökelpoista dataa ja sivuston latausnopeus parani merkittävästi.
Hakukoneoptimointi alusta alkaen
Tekninen SEO, sisältörakenne ja tuotekorttien optimointi suunniteltiin osaksi rakennusvaihetta, ei jälkikäteen päälleliimattuna. Tämä antoi orgaaniselle liikenteelle kasvuvauhdin heti julkaisusta.
Asiakas mukaan sosiaalisen median puolella
Lanseerauksen jälkeen Paleokaupan omistaja Jalmari teki ohjeidemme pohjalta omaa sosiaalisen median markkinointia. Yhdistelmä toimi nopeammin kuin pelkkä ulkopuolinen mainonta olisi tehnyt.
Kuudessa kuukaudessa uusi myyntitaso.
Verkkokaupan kuukausimyynti
Yli kymmenkertainen vanhaan alustaan verrattuna
Kuusi kuukautta uuden kaupan avaamisen jälkeen verkkokaupan kuukausimyynti oli kasvanut yli kymmenkertaiseksi vanhaan alustaan verrattuna. Heti lanseerauksesta lähtien myynti pysyi vakaasti uudella tasolla ja kasvu jatkui tasaisesti seuraavien kuukausien aikana. Orgaaninen näkyvyys nousi noin 30 kuukausivierailijasta noin 1900 vierailijaan SEMrushin mukaan.
Tämä esimerkki osoittaa, että strateginen suunnanmuutos varhaisessa vaiheessa voi tuottaa eksponentiaalista kasvua. Paleokaupalle suunnitellut mainoskampanjat olisivat tuottaneet ehkä muutaman kymmenen prosentin parannuksen, kun uudelleenrakennus tuotti yli kymmenkertaisen kasvun.
Kasvu mahdollisti täysipäiväisen yrittäjyyden.
“Verkkokaupan siirtäminen Shopifylle, Meta-mainontaan panostaminen ja tervetuloautomaation lisääminen on mahdollistanut vihdoin sen, mihin olen viimeiset 4 vuotta tähdännyt: täysipäiväiseksi yrittäjäksi siirtymisen.”
Suunnanmuutoksesta kasvuun.
Alkupalaveri
Mainoskampanjasta strategiseen suunnanmuutokseen. Päätös rakentaa uusi alusta ennen mainosbudjetin käyttöä.
Rebuild ja SEO-pohja
Shopify-kauppa rakennettu uudelta pohjalta. Tekninen SEO ja sisältörakenne sisällytetty alusta alkaen.
Lanseeraus
Uuden kaupan myynti pomppasi heti vakaalle tasolle, joka oli moninkertainen vanhaan verrattuna.
6 kk myöhemmin
Kuukausimyynti yli kymmenkertaistunut. Orgaaniset vierailijat noin 1900/kk SEMrushin mukaan.
